Wannabe-harlekiini Nemi

Nimi: Kotikolon Nemina
Lempinimi: Nemi
Rotu: risteytys
Väri: chocolate/buff/white
Sukupuoli: naaras
Syntymäaika: 23.2.2006
Kasvattaja: Jenni Ahtola-Kaskinen
Omistaja: Jenni Kaurila

Isä: Charlie
Emä: Maski

"On vaikea olla rohkea", sanoi Nasu vähän niiskuttaen, "kun on vain Hyvin Pieni Eläin"...

Etsin Paminalle kaveria ja ihastuin Villa Kotikolon sivuilla olleeseen pieneen tyttömarsuun. Kasvattaja toi Nemin mukanaan Helsinkiin toukokuussa 2006 ja siitä alkoi Pamin ja Nemin yhteiselo. Tytöt asuvat edelleen samassa häkissä ja ovat hyviä kavereita keskenään.

Nemi on hirmu mukava ja hellyyttävä marsu, mutta niin kovin arka. Iän myötä se on alkanut oppia, ettei aivan kaikkea tarvitse pelätä, mutta silti se on aika stressiherkkä. Yritän välttää kaikkea turhaa matkustelua ja siksi se ei käy näyttelyissäkään. Kerran olemme sitäkin lajia kokeilleet, mutta huonolla menestyksellä. Nemi oli todella peloissaan enkä halua kiusata sitä enää moisilla.

Kuljetuksilta ei ole voinut kuitenkaan välttyä, sillä Nemillä on ollut silmävaivoja, jotka ovat vaatineet muutamia lääkärikäyntejä. Muuten tyttö on terve, mutta suuret silmät tuntuvat olevan aika riesa.

Nemi on syntynyt Villa Kotikolon marsulassa, jossa asuvat sen vanhemmat, rex-emo Maski ja risteytys-isä Charlie, sekä puolisisko Pirkko, jolla on sama isä ja aika pitkälti samanlainen ulkonäkö. Nemiä kutsuttiin kasvattikodissaan Mini-Pirkoksi.


Koko poikue © Jenni Ahtola-Kaskinen


Syksy 2006


Tammikuu 2007


Vappu 2007

Kuvien luvaton kopioiminen ehdottomasti kielletty!

© 2008 Jenni Kaurila / tiikerimarsut@gmail.com